#3 Oman Blogin Luonti


Tässä tehtävässä pääsette luomaan oman blogin.

Blogi tai nettipäiväkirja toiselta nimeltään on tarkoitettu yhdelle tai useammalle henkilölle, jossa henkilö(t) voivat jakaa omia mielipiteitään ja kirjoituksiaan yhteisön kanssa ja saada palautetta kommenttien muodossa. Tunnusomaista blogille on se, että se on yleensä ajankohtainen ja henkilökohtainen. Monesti blogit käsittelevät jotain tiettyä aihepiiriä tai toimivat henkilön omana päiväkirjanaan.

Tällä kurssilla jokainen luo oman blogin Blogger sivustolle. Kuten jo aikaisemmin mainittiin, tämän blogin on tarkoitus toimia teidän tehtävien palautuslaatikkona ja kurssin etenemisen seurannassa.

Voitte myös tutustua itsenäisesti muihin sivustoihin, jotka tarjoavat blogin luontimahdollisuuden.
Livejournal
WordPress
Myös jotkin yhteisöt tarjoavat päiväkirja mahdollisuuden muun palvelun ohessa. Monilla onkin tätä kautta useampia blogeja, jotka käsittelevät useasti eri aihealueita.

.::Blogin Luominen::.
Bloggerin kautta tehdessä blogia, tarvitaan vain kolme helppoa askelta.
  1. Luo Tili (jos sinulla on jo Google-tili (esim. gmail) voit suoraan kirjautua sivustolle) esimerkki kuva
  2. Nimeä Blogi esimerkki kuva
  3. Valitse Teema esimerkki kuva

Nyt voit aloittaa blogaamisen eli tekstien kirjoittamisen uuteen blogiisi.

Tärkeää muistaa tästä eteenpäin!
  • Lisätäksesi posteja blogiisi/muokataksesi blogiasi/luodaksesi uuden blogin, mene http://www.blogger.com. Kirjautumistunnus on sähköpostiosoitteesi ja salasanasi on itsevalitsemasi. Kannattaa kirjoittaa nämä ylös, koska tunnuksia tulee olemaan useita eri sivuille.
  • Nähdäksesi blogisi tai antaessasi muille ihmisille blogisi osoitteen, on blogin osoite muotoa http://xxxx.blogspot.com missä (xxxx) on Nimen Luonti -vaiheessa annettu nimi. Kannattaa kirjata sekin ylös. Esimerkiksi tämän blogin osoite on http://kitavidi.blogspot.com.

Huom!!
  • Jos et pääse jostain syystä kirjautumaan, tarkista sähköpostisi (se minkä tilin luonnin yhteydessä annoit), koska Blogger lähettää sinne sinulle sähköpostin, joka sisältää tilin aktivoimislinkin, joka pitää käydä avaamassa ennen kuin pääset Bloggeriin sisälle.
  • Keksiessäsi Näyttönimeä tai blogisi nimeä, kannattaa miettiä tahdotko näkyä omalla nimelläsi, fiksulla aliaksella vai pysyä täysin tuntemattomana.
  • Sama henkilö voi luoda Bloggeriin useampia blogeja saman käyttäjätunnuksen alle, joita pääsee hallinnoimaan yhdellä kirjautumisella. Kaikkilla blogeilla on kuitenkin eri blogspot-osoite, joten osoitteista kannattaa pitää huolta. Tämän kurssin tarpeisiin on esimerkiksi luotu kolme blogia, mutta niihin kaikkiin pääsee sivupaneelin linkkien avulla saumattomasti käsiksi.
    • http://kitavidi.blogspot.com (Kurssimateriaali)
    • http://kitavidi2.blogspot.com (Kurssintiedot)
    • http://kitavidi3.blogspot.com (Tehtävälista)


PÄIVÄN TEHTÄVÄ:
  1. Luo Blogi
  2. Julkaise yksi tai useampi teksti. Ainakin yhdessä tekstissä tulisi käsitellä #2 Elinikäinen oppiminen - kohdassa käsiteltyjä oppimistapoja. Kysymyshän oli:
    • Mitkä 7½ tavoista ovat sinulle helppoja ja mitkä vaikeita ja miksi?


paluu

Ei kommentteja: