#9 Nettiyhteisöt

Yleisesti
Tässä tekstissä käsitellään nettiyhteisöjä ja sitä miten lyhyessä ajassa niistä on tullut erittäin suosittuja kommunikointi ja tapaamispaikkoja erityisesti nuorten keskuudessa. Nyt ollaan kuitenkin myös julkaisemassa monia vanhemmalle väestölle kiinnostavia sivustoja, kuten myöhemmin mainittava Silvergen.org. Vaikka Facebook ja Irc-Galleria ovat nuorien suosimia, löytyy niistä varmasti myös iloa vanhemmillekin, tai ainakin tietoa, jos omat lapset niitä käyttävät. Esimerkiksi IRC-Galleriasta löytyy vanhemmille lisäinfoa, joka auttaa varsinkin nuorempien lasten vanhempia selvittämään onko galleria sopiva paikka juuri heidän lapselle.

Nettiyhteisöjen käytöstä kannattaa kuitenkin muistaa se, että älä ikinä paljasta henkilökohtaisia tietoja enemmänpää kuin on tarpeen. Puhelinnumerot, katuosoitteet ja sukunimet on hyvä pitää omana tietona ellei ole täysin varma, että ne eivät joudu väärinkäytön kohteeksi. Sukunimi on vielä sellainen, jonka voi antaa (esimerkiksi Facebookissa esiinnytään omalla nimellä (ellei tietenkään valehtele sitä)) jos on pakko. Monet nettiyhteisöt perustuvat nimimerkin käyttöön, mikä takaa melkein täydellisen anonyymiyden. Nettiyhteisöjä eivät ole pelkästään nämä kuvagalleriat, vaan yhteisöjä ovat myös foorumipohjaiset yhteisöt, joiden tarkoitus voi olla mikä tahansa. Oli sitten kyseessä jonkin eläinrodun harrastajien kokoontumispaikka (esim. FrettiNetti) tai roolipelifoorumi (esim. Rebirth of Phoenix), yhteisöllisyys on vahvasti läsnä.

Facebook
Facebook on yhdysvaltalaisen Mark Zuckerberg:n luomus, joka on valloittanut maailman ennätysvauhtia. Syyskuussa 2007 käyttäjiä oli jo 40 miljoonaa. Sivuston perusidea on verkostoitua ja pitää yhteyttä tuttuihin, näet vain niiden ihmisten profiilit ja tiedot, jotka ovat ystäviäsi, sinun ei tarvitse jakaa tietojasi kenenkään vieraan kanssa, jos et tahdo. Facebook tarjoaa mahdollisuuden laittaa omia kuvia sivulle ja luoda oman profiilin sekä kirjoittaa blogia. Tämä ei kuitenkaan ole Facebookin kaikkein suurin koukku. Jotta profiilista ja ystävistä saisi kaiken ilon irti, on Facebook antanut mahdollisuuden eri sovelluskehittäjille luoda ja tuoda omia sovelluksia sivulle, joita käyttäjät voivat sitten lisätä omaan profiiliin näkyville ja jakaa niitä ystävien kesken. Mainitakseni muutamia sovelluksia esimerkkinä:
  • HoboWars, kehitä omaa pummiasi, kerää rahaa ja kokemuspisteitä, voita muut pummit.
  • PillowFight, Hugs jne, Paina nappia ja halaat/lyöt tyynyllä/suukotat ystävääsi.
  • Erilaiset tietovisat, kuinka hyvin tunnet ystäväsi.
  • TravellersIQ, miten hyvin tunnet maat, niiden pääkaupungit ja turistikohteet.
Saat tietoa uusista sovelluksista aina kun ystäväsi lisää sellaisen ja toisinpäin. Monista sovelluksista ei ole hyötyä ellei sinulla ole tarpeeksi ystäviä järjestelmässä käyttämässä sitä. Siksi aina kun lisäät jonkun uuden sovelluksen, sovellus ehdottaa sinulle kutsumaan ystäviäsi siihen. Voit valita vapaasti kenet tahdot kutsua ja kenet et.

Jos tahdot tutustua Facebookiin kiertokäynnin muodossa, vilkaise tämä. Kiertokäynti käy pikaisesti läpi muutamia Facebookin ominaisuuksia. Huomioi kuitenkin, että sivusto on englanniksi.

Viimeisenä huomiona tahdon tuoda esille, että esimerkiksi Ruotsissa on ollut kehitteillä Facebook senioreille, Silvergen.org (ruotsiksi). Tästä senioreiden palveluista saat lisätietoa Tietotekniikan tutkimuslaitoksen HIIT:n blogista (blogi on suomeksi) sekä Taloussanomien sivulta, jossa myös viitataan tuohon HIIT:n tutkimukseen.

Irc-Galleria
Irc-Galleria, tai tuttavallisemmin Galtsu tai Galleria, on suomalainen yhteisöpalveluita tarjoava sivusto, jonka perusti vuonna 2000 Tomi Lintelä. Irc-Gallerian periaate on, että käyttäjä lataa sivustolle oman kuvansa ja muut käyttäjät voivat käydä tämän jälkeen kommentoimassa kuvaa. Alunperin ideana oli, että IRC (Internet Relay Chat):n käyttäjät voisivat laittaa kuvansa näkyville, koska tekstipohjainen keskustelupaikka irc ei tarjonnut tilaisuutta nähdä keskustelukumppaneita. Käyttäjämäärä alkoi kuitenkin kasvaa ja galleriasta tuli muidenkin kuin irc:n käyttäjien kohtauspaikka. Vaikka nuorten keskuudessa saatetaan puhua irkkaamisesta, jos mennään galleriaan kommentoimaan kuvia, ei tämä ole oikea termi kutsua sitä. Irc:n käyttäjät kutsuvatkin näitä väärää termiä käyttäviä galleriairkkaajiksi.

Nykyään Irc-Galleriassa on käyttäjiä jo yli 460 000 ja kuvia huimat 6.8 miljoonaa ja joka päivä niitä lisätään enemmän. Peruskäyttäjä voi lisätä palveluun 100 kuvaa, joista 30 voi olla yhtä aikaa näkyvillä kuva-albumissa. Gallerian käyttäjien keski-ikä on 19.9 vuotta ja ainakin joidenkin lähteiden mukaan puolet suomalaisista 13-25 vuotiaista nuorista on rekisteröitynyt sivustolle.

Jotta vierailija voisi kommentoida tai nähdä muiden käyttäjien kommentit kuvista, tulee hänen rekisteröityä sivulle. Kuvia voi hakea ja selata vaikkei olisikaan rekisteröitynyt.

Lisätietoa IRC:stä löytyy IRC-oppaasta, jos mielenkiinto heräsi IRC:iä kohtaan.
Jos tahdot lisätietoja Irc-Galleriasta, tutustu gallerian sivuilla olevaan Usein Kysyttyä -osioon.

PÄIVÄN TEHTÄVÄ:
  1. Tutustu yhteisöihin
  2. Kirjoita lyhyt teksti, missä kerrot käytätkö jotain nettiyhteisöä (tai jos joku tuttusi tai perheenjäsen käyttää) ja millaista käyttö on ollut? Jos et ole käyttänyt yhteisöjä, voit kertoa voisitko harkita käyttäväsi tai antaa lastesi käyttää sivua ja miksi/miksi ei.
paluu

Ei kommentteja: